Luonnonvarojen säästäjä 2006

KappAhl Oy

voittajaKappAhl Oy on eri keinoin pystynyt vähentämään toiminnassaan syntyvää jätettä varsinkin pakkausten osalta, jotka ovat keskeinen jäte vaatteiden myynnissä.

 

Tavaralähetykset toimitetaan myymälöihin uudelleenkäytettävissä muovilaatikoissa pahvilaatikoiden sijaan. Tavarantoimittajia informoidaan tarpeettomista pakkauksista ja hankinnoissa vältetään yksittäispakattuja tuotteita.

Asiakkailta palautuvat reklamaatiotuotteet KappAhl lahjoittaa hyväntekeväisyyteen järjestöille, jotka korjaavat tuotteet uudelleenkäyttöön.

 

Käytöstä poistettavia somisteita, kuten tekstiilejä, kankaita, graafista materiaalia, koristeita ja sovitusnukkeja lahjoitetaan esimerkiksi päiväkodeille, kouluille ja teattereille.

 

KappAhlin intranetissä on tavaranvaihtopalvelu, jossa myymälät voivat ilmoittaa ylimääräisistä tai tarvittavista kalusteista ja somisteista.

 

YTV:n Petra-jätevertailussa mukana olevan, Helsingissä toimivan KappAhl City:n kokonaisjätemäärä on 58 kiloa työntekijää kohti vuodessa. Jätemäärä on pienin verrattuna muihin saman toimialan ja kiinteistötyypin yrityksiin.

KappAhl on järjestänyt kaikissa Suomen toimipaikoissaan jätemäärien seurannan, vaikka myymälät toimivat kiinteistöissä, joissa niillä on yhteinen jätehuolto muiden liikkeiden kanssa.

Kuvamateriaali lehdistölle on saatavissa YTV:stä puh. (09) 156 1299 / Anne Latto, etunimi.sukunimi@ytv.fi