Aika on nyt kertakortilla

Lataa kertakorttiopas tästä (pdf)

Kertakortteihin ladattavat liput tekevät satunnaisesta joukkoliikennematkustamisesta entistä helpompaa ja edullisempaa. Matkustaminen on myös entistä joustavampaa, kun uusien matkalippujen ansiosta saatavillasi on yhä enemmän vaihtoehtoja lyhytaikaiseen matkustamiseen.

Kertakorttien lippuvalikoimaan kuuluvat 1–7 vuorokauden, 2 tunnin sekä Suomenlinnan lautalla käyvät 12 tunnin liput. Koska kertakortteja saa useimmista joukkoliikennelippujen myyntipaikoista, lipun voi hankkia kätevästi ennakkoon. Kertakortilla voi matkustaa kuka tahansa, jonka hallussa kortti on. Kortteja on erikseen aikuisille ja lapsille (7-16 v).

Helppokäyttöinen vaihtoehto

Kertakortti näytetään joukkoliikennevälineessä tai metron laiturialueella sijaitsevalle kortinlukijalle. Koska lipun voimassaoloalue ladataan lippuun ostettaessa, pelkkä kortin näyttäminen riittää eikä kortinlukijan näppäimiä tarvitse painaa. Lukijalaite reagoi voimassa olevaan lippuun antamalla äänimerkin ja näyttämällä vihreää valoa. Lipun voimassaoloaika alkaa kertakortin ensimmäisestä leimauksesta. Voimassaolon päättymisajan näet kortinlukijan näytöltä, kun pidät korttia lukijalaitteella.

Lipputyypit

1–7 vuorokauden liput

Vuorokausilippu on kätevä matkustaessasi useita kertoja yhden tai useamman päivän aikana. Lippua ostaessasi voit valita sen voimassaoloajan 1-7 vuorokauden väliltä. Lippu on voimassa ensimmäisestä leimauksesta lähtien ja se kelpaa myös yötaksan aikana. Lippuvalikoimaan kuuluvat Helsingin sisäinen lippu sekä seutulippu, jonka kelpoisuusalue on Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa.

12 tunnin Suomenlinna-lippu

Jos haluat viettää päivän Suomenlinnassa, tämä on matkalippu sinulle. Lippu on voimassa 12 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Se kelpaa vain Suomenlinnan lautalla, eikä sillä ole vaihto-oikeutta muihin joukkoliikennevälineisiin.

2 tunnin lippu

Kun aiot tehdä useita matkoja kahden tunnin aikana, valitse kahden tunnin lippu. Lippuvalikoimaan kuuluvat Helsingin, Espoon ja Vantaan sisäiset liput sekä seutulippu. Lippu on voimassa kaksi tuntia ensimmäisestä leimauksesta ja se kelpaa myös yötaksan aikana.

Myyntipaikat

  • Kaikki pääkaupunkiseudun R-kioskit
  • Stockmannin tavaratalot
  • HKL:n ja YTV:n palvelupisteet*
  • Espoon ja Vantaan yhteispalvelupisteet*
  • Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto
  • Silja Serenade ja Silja Symphony
  • Stadion Hostel ja Eurohostel Katajanokka
  • Finnlinesin terminaali, Vuosaaren satama
  • Kuljettajalta ja konduktööriltä voit ostaa
    aikuisten ja lasten 1 vrk lipun.

*) Viallista kortti koskevat selvitykset

Automaattien lippuvalikoima

  • Kertalippuautomaateista aikuisten 1 vrk lippu. Lippu on voimassa ostohetkestä alkaen.
  • Monilippuautomaateista aikuisten ja lasten 1-7 vrk liput. Lippu on voimassa ostohetkestä alkaen.

Älä säilytä kertakorttia lompakossa, jos näytät voimassa olevaa Matkakortin kausilippua lompakon läpi kortinlukijalle, sillä samalla kertakortti voi myös aktivoitua.

Kilpailu on päättynyt

Voit kuitenkin testata tietosi vastaamalla oheisiin kysymyksiin.


1/3
Kuinka matkakortin vaihtaminen uuteen onnistuu?

Oikean tunnussanan avulla harvoissa ja valikoiduissa paikoissa

Näyttävän kolmoisvoltteja ja päälläseisontaa sisältävän temppusarjan myötä

Vaivattomasti vaikka seuraavan latauksen yhteydessä kaikissa matkakortin palvelupisteissä, R-kioskeissa sekä Stockmann-tavarataloissa.

Kilpailu on päättynyt

Voit kuitenkin testata tietosi vastaamalla oheisiin kysymyksiin.


2/3
Kuinka paljon matkakortin vaihtaminen uuteen maksaa?

Hintaa ei ole vielä lyöty lukkoon.

Ei yhtään mitään minulle.

Niin paljon kuin kukkarosta sillä hetkellä rahaa löytyy.

Kilpailu on päättynyt

Voit kuitenkin testata tietosi vastaamalla oheisiin kysymyksiin.


3/3
Uusi matkakortti on

ihan samanlainen kuin vanhakin

näkymätön

pieni, vihreä, ja se saa ihmiset liikkeelle.

Oikein!
Noin helppoa se kortin vaihtaminen tosiaan on.

Lomake sisälsi virheellisiä tietoja


Takaisin

Kiitos osallistumisestasi

ja sujuvaa joukkoliikennettä jatkossakin!
Takaisin

Kiitos!

Olemme vastaanottaneet
palautteesi ja palaamme siihen
mahdollisimman nopeasti.

ARVONNAN SÄÄNNÖT

Uusi matkakortti -kampanjan syksyn 2009 arvonta

YTV (Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta) ja HKL järjestävät kilpailun, jonka pääpalkintona arvotaan 1 kpl 365 päivää voimassa oleva kausilataus (arvo korkeintaan 1297, 20 €). Kausi ladataan matkakortille. Jos voittajalla ei ole matkakorttia, YTV lahjoittaa hänelle sellaisen (arvo 9€). Lisäksi kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan 3 kappaletta 30 päivän kausilatauksia (arvo korkeintaan 118 euroa / kpl). Palkintoja ei voi muuttaa rahaksi.

Arvonnassa ovat mukana kaikki 22.12.2009 mennessä kilpailuun osallistuneet. Arvonta suoritetaan 23.12.2009. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Voittajien nimet julkaistaan myös matkakortti.net-sivustolla. YTV:n ja HKL:n henkilökunta perheineen eivät voi osallistua arvontaan.

PRIZE DRAW RULES

New Travel Card Campaign Prize Draw, Autumn 2009

YTV (Helsinki Metropolitan Area Council) and HKL (Helsinki City Transport) run a competition whose first prize is a period ticket valid for 365 days (worth max. € 1297.20). The period ticket will be loaded on a Travel Card. If the winner does not have a Travel Card, YTV will supply it (worth € 9). In addition, 3 other winners will be drawn to receive 30 day period tickets (worth max. € 118 a piece). The prizes cannot be exchanged for cash.

he winners will be drawn at random from all entries received by 22 December 2009. The prize draw will be conducted on 23 December 2009. The winners will be notified in person. The names of the winners will also be published at matkakortti.net. The competition is not open to YTV and HKL staff members and their immediate families.

REGLER FÖR UTLOTTNINGEN

Utlottning inom kampanjen för det nya resekortet hösten 2009

SAD (Huvudstadsregionens samarbetsdelegation) och HST ordnar en tävling där huvudvinsten som utlottas är 1 st. periodladdning med en giltighetsperiod på 365 dagar (värde högst 1 297,20 €). Perioden laddas på resekortet. Om vinnaren inte har något resekort kommer SAD att ge honom/henne ett kort (värde 9 €). Bland tävlingsdeltagarna utlottas dessutom 3 st. 30-dagars periodladdningar (värde högst 118 €/st.). Priserna kan inte omvandlas till pengar.

Alla som har deltagit i tävlingen före den 22.12.2009 är med i utlottningen. Dragningen genomförs den 23.12.2009. Vinnarna informeras personligen. Vinnarnas namn publiceras också på webbplatsen matkakortti.net. SAD:s och HST:s personal och deras familjemedlemmar kan inte delta i utlottningen.

Otamme mielellämme palautetta tämän sivuston sisällöstä. Jätä palautteesi tällä lomakkeella. Vastaamme siihen mahdollisimman nopeasti.



Seuraava

[x]